Thaimaa: Paluu Bangkokiin – Trat

Tutut äänet ja tuoksut, vilske ja kaaos paikassa jossa olin aloittanut matkani kahdeksan kuukautta aiemmin, tarkoittivat sitä että polkemastani 9000 kilometristä huolimatta olin vasta matkani alkupisteessä Bangkokissa. Matkani ensimmäisenä päivänä kirjoitin päiväkirjaani: ”Matka Bangkokista jonnekin alkaa. Niin pitkälle mennään kuin unta ja intoa riittää. Jokainen kammen kierros Bangkokista pois päin on suuri plussa.”

Silloin en vielä tiennyt paluustani Bangkokiin, enkä siitä, että jo pyörittämäni 2.2 miljoonaa kammenkierrosta eivät olisi johtaneet minua mihinkään. Eivät kammenkierrokset kuitenkaan hukkaan menneet, sillä en ollut enää täydellinen keltanokka matkamiehenä. Tiesin, että minulla olisi mahdollisuus polkea pitkälle, sillä kuntoni oli menossa oikeaan suuntaan ja suurimmat taloudelliset huoleni olivat vaihteeksi laantuneet.

Bangkokissa minulla oli treffit australialaisen Damienin kanssa, jonka tapasin Darwinissa ja sovimme polkevamme yhdessä Kaakkois-Aasiassa. Ennen kuin olimme sopineet missä tapaamme, kävelimme sattumalta toisiamme vastaan miljoonakaupungin kadulla. Juhlistimme uudelleen tapaamistamme juomalla halvinta löytynyttä viskiä Khao San Roadin kadulla.

Illalla oli hauskaa ja vaikka humalani ei kohonnut edes niin suureksi, että olisin kadottanut jotakin, sain pienestä ilosta sain vaivakseni kuitenkin kolmen päivän krapulan. Kaiken lisäksi viimeiset päivät Melbournessa olivat olleet elämäni kiireisimmät, kun metsästin osia pyörän runkoon, joka saapui kaksi viikkoa myöhässä. Sain pyörän kasaan lentoa edeltävänä yönä enkä ehtinyt ajaa sillä metriäkään. Bangkokissa runko osoittautui liian suureksi ja jouduin vaihtamaan siihen paljon kalliita osia, joiden löytäminen Bangkokin karmivan liikenteen seasta krapulaisena pyöräillen oli sydäntä särkevää tuskaa. Yllätyksiä tuli jatkuvasti ja jouduin ostamaan pyörään uusia osia lainarahalla. Pääni meni sekaisin ja kärsin stressistä, jollaista en ollut kokenut aiemmin. En saanut edes nukuttua.

Olin retkahtanut täydellisyyden tavoitteluun. Halusin tehdä pyörästä optimaalisen ja käytin pienten yksityiskohtien viilaamiseen kohtuuttomasti vaivaa. Pyörässä oli moni yksityiskohdat kyllä kohdallaan, mutta kokonaisuus oli täysi susi. Päässäni pyöri vain pyörä. Tämä parin viikon sähläys sai minut ennen kaikkea väsyneeksi, mutta myös ymmärtämään, ettei touhuissani ole järjenhäivääkään. Sorruin matkalla myöhemminkin maksimointiin ja täydellisyyden tavoitteluun, mutta tästä episodista sain paljon oppia ja suoraviivaistin jatkossa matkani järjestelyjä huomattavasti.

Upouusien karttojemme opastuksella päätimme ottaa ensimmäiseksi suunnaksemme eteläisen Thaimaan ja Kambodzan. Damienilla oli viisumin umpeutumispäivä lähestymässä ja hän halusi siirtyä Pattayalle junalla. Muistoissani oli vielä matkani ensimmäinen päivä jona eksyin Bangkokin laitakaupungilla ja jonka iltana päädyin sairaalaan. Olisin halunnut polkaista kaupungista ulos toistamiseen tavoitellen parempaa menestystä, mutta en ollut enää yksin tekemässä päätöksiä ja suostuin 150 kilometrin junamatkaan, vaikka se rikkoikin yhtenäisen polkupyörällä ajetun viivan kartallani.

Pattayalla poljin ensimmäistä kertaa uudella pyörälläni kun se oli lastattu pyörälaukuilla. Oli järkytys tajuta että runko on löysyydessään käyttökelvottoman tuntuinen. Stressipäissäni ja harmistuneena ajoin päin kadunvarrella ollutta moottoripyörää ja omistaja kiskoi minulta 60 euroa sen pienistä naarmuista. Mikä typerintä, minä suostuin maksamaan muitta mutkitta. Olin alakulossa enkä jaksanut kinastella äkäisen äijän kanssa. Pääsin tilanteesta rahalla kuin koira veräjästä, mutta minua alkoi heti harmittaa lyhytpinnaisuuteni.

Poljimme Damienin kanssa kolme tuntia ympäri Pattayaa etsiessämme sopivaa hotellia. Jos emme päässeet yhteisymmärrykseen hotellin sopivuudesta Damienin kanssa, estivät hotellien tytöt meidän majoittumisen erinäisistä syistä johtuen, kuten siksi että polkupyörämme olivat liian likaiset tai siksi ettemme halunneet harrastaa maksullista seksiä heidän kanssaan. Kaiken muun päänvaivan lisäksi en uskonut, että pystyisin matkustamaan Damienin kanssa, sillä meissä oli persoonina eroja yhtä paljon kuin Suomen ja Australian ilmastolla. Ennen hätäisiä päätöksiä anosin Damienilta kuitenkin muutaman päivän aikaa nollata itseni Pattayalla. Sain armonaikaa kaksi päivää. Parin päivän levon jälkeen ymmärsin, että ajatus erilaisuudestamme ja siitä ettei olisi tarkoituksenmukaista matkustaa yhdessä oli vain pelokkaan minäni harha. Jatkoimme matkaa yhdessä.

Suunnitelmani maailman ympäri pyöräilystä tuntui mahdottomalta kahdeksan kuukautta aikaisemmin, kun kyyneleet valuivat poskillani paikatessani pyöränkumia täysin voimattomana autiotalossa moottoritien varrella. Nyt minulla oli kaikki ulkopuoliset asiat, kuten varusteet, terveys ja rahoitus paremmalla tolalla, mutta siitä huolimatta tunsin olevani pieni, heikko ja hauras pikkupoika keskellä kylmää, karua ja anteeksiantamatonta maailmaa. Kaikki mitä tein tuona viikkona menivät perseelleen. Olin huolien heikentämä. En tuntenut taustalla olevaa hiljaisuutta. En tiennyt mitä tuo muistamani hiljaisuus on, mutta olin varma, että kuluneiden viikkojen perfektitonaalisessa sähläyksessä ei ollut tilaa tuolle hiljaisuudelle ja rauhalle, jossa levätä. Pyörän lisäksi päivitin kovalla vaivalla suuren osan muista varusteistani. Opettelin kirjoittamaan ja valokuvaamaan uudella kameralla, jotta saisin kerättyä matkarahaa matkatarinoilla. Olisi minun pyöräiltäväkin. Käteni olivat täynnä töitä.

Maailma oli vetämässä minut mukaansa. Kokemus stressistä oli minulle ensimmäinen elämässäni ja se herätti minut pysähtymään. Minun oli myönnettävä, etten osaa elää elämääni ja kokemukseeni perustuva maksimointi johti vain kärsimykseen. En pystynyt enää tekemään päätöksiä ja tulevaisuus huoletti minua.

Pysähdyin, en lähtenyt ratkaisemaan ongelmia, vaan luotin, että hiljaisuus ja rauhallisuus kyllä ovat kun jätän kaiken mikä ei sitä ole. Suorittaminen oli kuristaa minut ilosta. Ainut asia johon voin uskoa, että saisin pyörät pyörimään, oli tuo tuntemani hiljaisuus ja rentous. En tiennyt miten sen tilan tavoittaa, mutta opin kantapään kautta mikä johtaa siitä pois. Olin haalinut itselleni liikaa, oli aika luopua.

Tiesittekö muuten, että olen seksikäs, komea, söpö, vahva, lihaksikas ja hyväperseinen. Kyllä näin on, sillä kymmenet thainaiset ja tytöt eivät voi olla väärässä. Minun ei tarvinnut kuin kävellä rinta rottingilla Pattayan kaduilla ja kuulla nuorten kauniiden tyttöjen ja rupsahtaneiden naisten suusta suorastaan ulkonäköäni palvovia huudahduksia. Minä kun luulin olevani luihu finninaamainen rumilus. Jos sinäkin tunnet itsesi hieman rapistuneeksi, rypistyneeksi tai muuten vain ajan kalkitsemaksi, niin lennä pakettimatkalle Pattayalle ja kymmenen tunnin lento kuorii sinusta esiin uusia ulkonäöllisiä ominaisuuksia. Hieman hohtoa palvonnasta tosin vie se että tyttöjen punaisilta töpöhuulilta kajahtaa sama palvonta myös 124 kiloiselle, ponihäntäiselle, tatuoidulle, ja auringon punaiseksi polttamalle saksalaiselle merimiesveteraanille, jonka hihaton valkoinen paita on hiestä märkä ja uimahousujen mittaiseksi leikatut farkkushortsit ovat valahtaneet persrakoon paljastamaan ajan patinoimien pakaroiden alaosan ja yliannos viagraa on nostanut hänet farkkujensa etumuksen muistuttamaan pientä vaellustelttaa hänen metsästäessä joka iltaista muutaman kymmenen kilon painoista riistaansa. Prostituutio on Viagran johdosta tänä pãivänä kovaa hommaa, eikä sitä pidä työnä väheksyä. Vai mitäs sanotte miehet, olisiko kovaa työtä, jos painisitte koko yön ja monesti viikossa elämänsä adrenaliinihuumassa olevan Aleksander Karelinin kanssa?

Bangkok Postin paikalliseen seksiteollisuuteen keskittynyt kolumnisti Bernard Trink kirjoittaa tyypillisestä go-go tanssijasta:
”Kun hänen isänsä kuoli, hän meni takaisiin maatilalleen pohjoiseen auttamaan perhettään. Hän väsyi kovaan työhön kahden vuoden jälkeen. Hän palasi Bangkokin ”keitaaseen” koska hän tienaisi enemmän go-go tyttönä ja näin hän voisi lähettää rahaa kotiin.”

”Nämä tytöt tekevät 30 000 bahtia (800 e) kuukaudessa, joka on paljon Thaimaan standardeissa. He investoivat koruihin ja osakkeisiin lisätäkseen varallisuuttaan. He lähettävät rahaa perheilleen maaseudulle, jotka ovat usein kytkeytyneet laittomaan metsänhakkuuseen. He eivät ole huumeriippuvaisia, he suojautuvat kondomilla, eikä heillä ole laittomia lapsia. He eivät todellakaan ole moniongelmaista sosiaalityyppiä, niin kuin prostituoidut länsimaissa. Se on hyvin käytännöllistä täällä” , sanoi toinen prostituutio ekspertti.

Todellakin suuri osa prostituoiduista ei täytä mielikuvia punaisista silmistä, ylimeikatusta naamasta, kirjavista ja kireistä vaatteista, alkoholista, huumeista ja kiukuttelevista kakaroista. Toki näitä vanhemman poljen huoriakin joukkoon mahtuu, mutta suurelta osin huorat ovat aivan tavallisen naapurin tytön oloisia nuoria naisia, jotka iloisesti huutelevat asiakkaista tyhjiltä baarien pöydiltä ohikulkeville miehille pikkutuhmia juttuja. He saapuvat töihin yhdessä kavereiden kanssa jutellen, naureskellen ja kännyköillään leikkien, aivan kuten koulutytöt ostoskeskuksissa.

Girls take massage, Go go boys, Spicy girls, sexy girls, All girls, Gentleman club, Sues place- just for fun ja muiden seksibaarien täyttämät kujat eivät ole salaperäisiä punaisten lyhtyjen hämyisiä sivukatuja Pattayalla, vaan ne ovat sulassa sovussa samalla kadulla pikkumarkettien, kameraliikkeiden ja ravintoloiden kanssa. Tähän aikaan vuodesta baareja pystyssä pitävät lähinnä edellä kuvaamani hieman rupsahtamaan päässeet länsimaiset miehet, joiden viehätysvoima ei riitä enää pongaamaan itselleen riittävän kauniita naisia kotimaassa. Monet heistä eivät välttämättä koskaan kotimaassaan menisi bordelliin, mutta täällä seksuaalisesti avoimessa Thaimaassa he tuntevat sen luonnikkaaksi tai ainakin pystyvät sen luonnikkaaksi itselleen perustelemaan, sillä sitähän tekevät kaikki. Niin, kyllähän Suomessakin kaupassa valitaan omalle mieltymykselle sopivaa lihaa: nuorta, puhdasta, vähärasvaista ja kiinteää broilerin uhkeaa rintaa hieman kalliimmalla tai vanhan kanan rasvaista reittä ja kankkua halpaan hintaan tai kenties jopa vaarallista seikkailua herkullisen, rasvaisen ja epäterveellisen makkaran parissa, josta voi seurauksena olla kuitenkin jokin tauti kuten HIV, väärin meni, makkarastahan seuraakin sydän- ja verisuoni tauteja.

Polkaisimme Pattayalta kohti etelää, eli suuntaan, joka johdattaisi minut yhä loitommaksi kaukana sijaitsevasta Istanbulista, jonka olin vihdoin hahmotellut matkani toisen suuren etapin todennäköisimmäksi päätepisteeksi. Tuuli oli selkäni takana. Meren viileä henkäys kompensoi raikkaudella tropiikin kosteaa kuumuutta. Damien pyöräili sadan metrin päässä hiekkarannalla. Seurasin häntä täydellisellä verkkaisuudella ikivihreän metsän tarjoamassa varjossa ja tietyömiesten tasoittamalla tiellä. Hänen pitkä ruskea tukka liehui ja valkoinen kauluspaita lepatti rantaviivan viimassa, jossa voimakkaimmat aalloista kastoivat hänen kenkänsä suolaisiksi. Damien oli lähellä, mutta näytti hiekkarannalla mitättömältä läntiltä vasten horisonttiin kaartuvaa valtavaa merta. Aistin hänen vienosta hymystä, vinhasti pyörivistä kammista ja hänen rennosta olemuksestaan, että hän otti vastaan maailman haasteet vastaan suurella nautinnolla tuona ohimenevänä ilon ja rentouden hetkenä. Olin varma, ettei hän tuntenut oloaan mitättömältä läntiltä.

Omat murheeni ja stressi olivat myös vaimenneet. Takanani oli paljon työtä vaatineet valmistelut Aasian matkaani varten, mutta tuona Siaminlahden rannalla pyöränpäällä vietettynä hetkenä olin taas rento ja valmis palaamaan maailmaan, jossa aistin kohdalleni saapuvia paikkoja, sen ilmiöitä ja ihmisiä. Mieleni oli hitaasti palaamassa maailman tuulten kuljetettavaksi. Vaikka rannalla pyöräillyt Damien vaikutti mitättömän pieneltä taustan suuressa maisemassa, olin jälleen vakuuttunut ihmiskehon valtavaan kykyyn kulkea halki maailman haasteiden: vastatuulten, vuorinousujen, rankkasateiden ja valtavien etäisyyksien.

Kahden rannantuntumassa ajetun päivän päätteeksi pysähdyimme pieneen kylään merenrannalla, josta tie lähtisi seuraavana päivänä takaisin sisämaahan. Jäimme aluksi rannalle, jossa Damien uppoutui pelaamaan Sepak Takrawia eli potkulentopalloa hieman iäkkäämpien miesten seuraan. Minä asetuin lepoon palmun alle ja söin vatsani täyteen herkullisia hedelmiä. Upean pyöräilypäivän jälkeen olin tyytyväinen, että matkustimme yhdessä, sillä päivän päätteeksi oli hienoa jakaa ja verrata päivän kokemuksia yhdessä ja etenkin siksi että elämäni oli huomattavasti helpompaa kun Damien pesi pyörät ja teki ruuat.

Saavuimme sateisessa ja pimeässä säässä Thaimaan viimeiseen kylään. Mutkittelimme meren ylle rakennetun kylän laiturilta toiselle ja seurasimme joen päälle rakennetun kylän iltaelämää. Pienten yksikerroksisten puutalojen julkisivu oli seinistä vapaa ja voimme tirkistellä vapaasti ihmisten olohuoneisiin. Päivän uurastuksista väsyneet olivat yöpuulle vetäydyttyään sulkeneet myös julkisivun liukuovet, mutta uutterimmat työläiset touhusivat vielä päivän kalasaaliin parissa. Miehet joivat laiturilla porukalla olutta ja pelasivat minulle vierasta shakkia muistuttavaa lautapeliä. Ihmiset istuivat taloissaan lattialla, koska huonekaluja ei juuri ollut, TV löytyi joka töllistä ja sen katselu oli useimpien perheiden iltaharrastus. Monen mutkan takaa löysimme majapaikkamme vihreästä puubungalowista keskeltä hämyisää mangrovemetsää.

Nukuimme pitkään hämärän metsän suhteellisessa viileydessä. Aamun silmiä kirvelevän kirkkaassa auringonpaisteessa kylän kauneus ravisteli viimeiset unihiekat silmistäni. Puinen laituri mutkitteli hiljaisesta mangrovemetsästä kylän valtaväylälle, yli metrin levyiselle puulaiturille. Laiturien muodostaman salmen toisella rannalla kookospalmut nousivat korkealle aaltopeltikattoisten talojen ja kalastuspaattien yläpuolelle. Yksi taloista oli värikkäiden mainosten peittämä ja päätimme sen olevan kauppa, josta ostaisimme eväät matkallemme Kambodzaan.

Illan rento ilmapiiri oli vaihtunut aamun nihkeän kuumuuden aikaansaamaan vilkkauteen. Aikaisimmin heränneet kalastajat kerivät verkkojaan jo kasaan ja niistä noukitut kalat nostivat kylän raitille merellisen tuoksun. Sieltä täältä kuului naputtelua, kun miehet hakkasivat meren pohjaan puukeppejä joiden päälle rakentaa uusi talo. Naiset touhusivat vasta alussa olevien aamuaskareiden parissa, mutta aikaisin heränneillä kalastajamiehillä oli jo aika poltella tupakkaa ja he ilmiselvästi pohtivat minkä passiivisen aktiviteetin parissa he tekisivät sitä loppupäivän ajan. Naisten hellästä huomasta laitureille karanneet pikkulapset hihittelivät takanamme ja seurasivat meitä kaupalle asti. Kaupasta löysimme raikkaita ja ravitsevia hedelmiä joiden voimalla oli rohkaisevaa lähteä kohti uuden maan seikkailuja ja kulttuuria. Aamulla kaikki tuntuivat hymyilevän meille ja tuon eksoottisen kylän kokemusten jälkeen Thaimaa lunasti mielikuvamme iloisesta paratiisista ja jätimme maamme taaksemme hymy huulillamme.

Jukka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *