Matka päättyi- San Ignacio

Vietin Guerrero Negrossa aiottua pidempään, yhden viikon. Siirryin halvasta motellista upealla rannalla hiekkadyynien läheisyydessä olevaan autioon rantataloon. Vietin siellä muutaman päivän, tällä kertaa en siksi, että jalkani olisivat olleet väsyneet, vaan sen vuoksi, että olin kärsinyt yli kaksi viikkoa unettomuudesta ja paikka olisi pitkään aikaan viimeinen, jossa yölämmöt olisivat alle 25 astetta. Viileys ei auttanut uniin.

Jatkoin huonojen unien jälkeen matkaa eilen. 80 kilometrin kohdalla oli kylä, johon olisin voinut pysähtyä. Reitti oli tasainen ja myötätuuli navakka, joten jatkoin matkaa kohti kylää jonne piti karttani mukaan olla matkaa 40 km. Jalat pelasivat oikein hyvin, mutta sykkeet olivat selvästi normaalia korkeammat. Etelä-Afrikassa keskisyke vastaavalla samatehoisella kuumalla aavikon pätkällä oli 100, nyt 134. Huikea ero ja fakta siitä mitä unenpuute tekee suorituskyvylleni. Lopussa en päässyt polkemaan ylämäkiä alle 155 sykkeellä, vaikka normaalista pääseen sprinttaamaan lyhyen mäen ylös 160 sykkeellä. Erikoista on se, että koko tämä fyysinen romahdus on tapahtunut aikana, jolloin en ole pyöräilly rankasti.

Valitettavasti tänne San Ignasioon oli lähes 30 kartan ilmoittamaa kilometriä pidempi matka, lämpö oli jo 40 astetta, tuuli kääntyi ja reitti muuttui mäkisemmäksi. Meno muuttui varsin tahmeaksi ja kestävyyteni loppui, mutta veden vuoksi minun oli ajatteva kaupunkiin asti. En hyytynyt vielä pahasti, mutta kuitenkin. Hyvin nukkuneena en ole koskaan hyytynyt, vaikka olen ajanut paljon rankempia päiviä. Syy tahmeuteen oli selvä.

Nukahdin illalla väsymykseen varsin nopeasti, mutta heräsin yöllä kehon stressiin. Jalkoja jäykistä, päätä jomotti ja vatsassa oli hirveä nälkä. Poljin unenpuutteisena liian paljon.

Elokuusta 2005 lähtien kun päätin pyörämatkata kuudella mantereella, olen keskittynyt tuohon ulkoisen elämäni tarkoitukseen. Minulla on ollut terveydellisiä vastoinkäymisiä aiemminkin, jopa niin, että jouduin pitämään 1.5 vuotta taukoa parantuakseni takaisin matkakuntoon. Missään vaiheessa, minkään hankaluuden kohdalla en ole ajatellut, että lopettaisin tämän matkan tai ettei tässä olisi mitään mieltä. Olen vain keskittynyt asioihin niin, että matkani voisi jatkua vastoinkäymisistä huolimatta. Olenkin päässyt niistä kaikista terveenä eteenpäin. Olen aina kuitenkin tiennyt, etten tule hakkaamaan päätäni seinään, vaan matkani voi loppua nopeasti, jos se ei enää tunnu mielekkäältä. En tarkoita mielekkyydellä sitä, että lopettaisin matkaamisen kun se ei enää tunnu kivalta tai kun se ei anna minulle enää kiksejä. Tarkoitan jotakin aivan muuta.

Viime yönä herätessäni matkanjatko ei enää tuntunut mielekkäältä. Toisin sanoen se ei tuntunut mahdolliselta. Tiesin, että se on loppu. Kehossani oli kova stressi ja tiesin nukahtamisen olevan vaikeaa, enkä saisi palauduttua seuraavaan päivään. Vaikka herkkäunisuutta matkanvarrella on ollutkin, etenkin Los Angelesin jälkeen, alkoi varsinainen huonounisuus Meksikon kuumilla pätkillä. Muutaman viikon unenpuute on vienyt pyörämatkaamiselta pois pohjan, levon. Kaikki tietävät, että talo ilman perustuksia romahtaa pian. Minä tiedän omasta kokemuksesta, että muutaman viikon unenpuute tekee minun fyysiikalleni aivan saman, se romahtaa. Romahdus alkoi eilen. Olen kokenut sen kahdesti aiemmin, eikä kolmannelle kerralle ole enää tarvetta. En pidä enää sairaslomaa, jotta matkani voisi jatkua. Jos vaiva olisi uusi, tilanne olisi toinen, mutta koska unettomuus on vanha vaiva, en koe tarkotuksenmukaiseksi taistella sitä vastaan. Kuuntelen sitä ja luovutan sille kolmannen kerran kaikki ulkoisen elämäni asiat. Tällä kertaa päätin reagoida sen sanomaan huomattavasti nopeammin kuin kahdella aikaisemmalla kerralla.

Väsymyksestä huolimatta minulla ei ollut eilen minkäänlaisia ajatuksia matkan lopusta, vaan keskityin vielä täysin matkaamiseen. Viimeisen kuuden vuoden ajan asia johon olen käyttänyt taitoni ja energiani on ollut tämä “kuuden mantereen halki ajo”. Se on ollut ulkoisen elämäni tarkoitus. Sitä se ei ole enää. Matka on päättynyt.

En tunne kuvittelevani, että elämäni muuttuu lainkaan helpommaksi tai paremmaksi, nyt kun matkani on loppu. En lopeta matkaa, koska en pidä pyörämatkaamisesta tai kokisin elämän tilanteessani olevan jotakin vikaa. Lopetan sen, koska en saa nukutuksi, enkä siten palaudu rasituksesta ja kykene etenemään tasapainoisesti. Se on fakta. En tiedä mikä on tämän palautuneen unettomuuden tarkoitus, saati syy ja voin vain kuunnella sitä.  En taistele sitä vastaan.

En tiedä mitä teen nyt. Tämän päivän ainakin lepään. Selvää on tietysti, että jollakin aikataululla minun pitää tulla kotiin, koska toimeentuloni lakkaa heti, kun polkupyöräni pyörät pysähtyvät. Lähin lentokenttä, josta pääsee kotiin, on San Diegossa ja Meksikon puolella Mexico Cityssä. Takaisin tuskin lähden, sillä uutta kohti on mukava edetä, joten jollakin keinolla minun tulisi raahata itseni Mexico Cityyn. Mieluusti etenisin vielä sinne asti pyörällä, mutta jos terveys ei anna siihen mahdollisuutta, kuljen sinne polttomoottorin voimalla.

Jos käy niin, että alankin yhtäkkiä nukkua sikeästi ja saan kuitattua nämä univelat nopeasti, on tietysti selvää, että kuntoni palautuu ja matkani jatkuu. Oveni siis ovat auki elämän tilanteiden muutoksille, kuten ovat olleet tähänkin asti.

Koska en voi olettaa unien ihmeparantumista, saati pitää sitä varmana, ei ulkoisen elämäni tarkoitus voi enää olla tämä fyysisesti vaativa pyöräilyprojekti. En voi enää pitää tekemisieni punaisena lankana tätä pyörämatkaa. Toistan, minulla ei ole nyt pohjaa, jolla ylläpitää riittävää fyysistä kuntoa, että pystyisin polkemaan jäljellä olevan matkan läpi tasapainoisesti ilman, että keräisin rasitusta, josta maksaisin myöhemmin elämässäni. Toki myönnän sen, että kun ottaisin itseäni niskasta kiinni ja päättäisin, että perkele en matkaa jätä kesken, pystyisin kyllä suorittamaan matkan loppuun asti. En kuitenkaan halua matkalta mitään, joten en käytä väkivaltaa.

Matka on helppo lopettaa. En voisi saada siltä mitään, vaikka ajaisin loppuun asti. Enkä voi menettää mitään, vaikka en aja loppuun asti.

Terveisin,

Jukka, San Ignacio

17 thoughts

  1. Tervehdys!
    Oli mukava seurata sinun matkantekoa ympäri maailmaa.
    Olet sinä tehnyt melkoisen pyöräreissun. Nostan hattua sille.

    Toivotan menestystä tulevissa haasteissa.

    – JTK

  2. Hei!
    Olen vuodesta 2008 seurannut matkantekoasi. Arvostan rohkeutta, päättäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä millä olet matkaasi tehnyt, mutta ennenkaikkea sitä että lähdit. Päätös lopettaa matkanteko ei varmasti ole helppo, mutta varmasti oikea jos se on alkanut tuntumaan väkinäiseltä puurtamiselta. Eikä missään nimessä omaa terveyttä pidä vaarantaa.

    Myötätuulta.

    P.S.
    Harrastan valokuvasta ja pidän todella paljon kuvistasi, toivottavasti niitä pääsee joskus ihastelemaan vaikka kirjan muodossa…

  3. Aivan samaa mieltä ”JKT”:n ja ”JK”:n kanssa, upeaa on ollut seurata blogiasi monta vuotta, harmi jos matka päättyy tähän, mutta päätös on varmaan oikea. Kuvasi ovat myös mahtavat!

    Kaikkea hyvää!

  4. Leuka pystyyn! Yksi kirja sulkeutuu, toinen aukeaa… Edessä on varmasti mitä mukavimpia uusia haasteita, kunhan jätät aiemmat lopullisesti taakse.

    Onnea tulevaisuuteen.

  5. No piru vie, tämähän on aika dramaattista, tavallaan. Mutta hyvin seesteistä ja rauhallista samalla. Ehkä tämä päätös vapauttaa sinut jotenkin ja sen johdosta nukut sikeästi. Ja sitten voikin taas harkita uudestaan. Hyvää jatkoa joka tapauksessa Jukka. Ota yhteyttä jos olet tulossa Naantaliin. Näin juuri Lukaksen täällä Turussa, tui aamulaivalla Tukholmasta ja kertoi tavanneensa sinut. Tein jutun, jonka liitän tähän.

  6. On ollut todella mielenkiintoista seurata matkantekoasi. Arvostan kovasti matkaasi ja toivon että univaikeutesi loppuvat. Pää pystyyn ja kohti uusia haasteita!

  7. Minäkin olen lukenut tarinoitasi ja seurannut matkaasi usean vuoden ajan. On ollut hienoa havaita kuinka kirjoitustaitosi on vuosien varrella kehittynyt ja tarinat syventyneet. Tuollaisen matkailun yksi keskeisiä juttuja on se oman pään ”sisäinen matka”. Sinä olet varmasti saanut siitä paljon.
    Ja hei, Forrest Gumpkin juoksi pitkän aikaa USA:n laidasta laitaan kunnes tuli tunne, että ei halua juosta enää 🙂 Luulen kyllä, että sinäkin ymmärrät sen hyvin, että sinun ei tarvitse näyttää enää kenellekään muulle mitään.

    Noista matkavuosista saat sellaista pääomaa tulevaisuuteen, mitä et mistään muusta olisi voinut saada!
    Onnea siihen mitä ikinä päätätkin tehdä seuraavaksi

  8. Mahtavia ja mielenkiintoisia tarinoitasi tuli itsekin seurattua pari viime vuotta. Myös valokuvat ovat olleet upeita. Ei muuta kun onnea tulevaisuudelle ja pidä lippu korkealla

  9. Hei, Jukka

    Kiitos huikeasta matkastasi, jonka kokemuksia olet jakanut meille muillekin auliisti. Malesiassa emme harmikseni tavanneet 2005, mutta olen sen jälkeen saanut nähdä sinut pari ohimenevää kertaa Suomessa. Sitkeytesi on ihailtavaa ja matkamiehen elämä on kasvattanut sinussa viisauden ja rohkeuden muuttaa suuntaa silloinkin, kun suunnitelmista luopuminen tuntuu kipeältä. Silti niin on tehtävä, jos suunnitelmissa pysyminen johtaa vielä kipeämpään.

    Kohtalo ei ole tuolla jossain odottamassa meitä. Kohtalo on sitä, mitä me itse teemme. Muillakin on sanansa, mutta kaikkein eniten elämäämme ohjaa oma valinta. Sinulla on vielä koko elämä edessäsi odottamassa sinun valintojasi. Aikamoinen valta ja vastuu. Sinun tulevaisuutesi on sinun käsissäsi ja jaloissasi, joten älä aja niitä loppuun.

    Hyvää matkaa, millä ja minne ikinä se nyt viekin. Tervetuloa tai tervemenoa, kumpikin käy.

    Juha

  10. Hei.

    Olen ihaillut monta vuotta matkaasi ja ihailen sitä edelleen. Tahtoisin päästä ajamaan edes osan vastaavista reiteistä. Toivon että paluu Suomen oloihin ja arkeen sujuu hyvin sekä hyvää jatkoa.

    Kuvaamasi kuvat ovat todella hienoja. On kiva katsella hienoja kuvia eri paikoista sekä ihmisistä. Olet kehittynyt kuvaaja sekä kirjoittajana. Nyt odotan milloin julkaiset kirjan, tilaan sen heti.

    Kiitos näistä vuosista, teksteistä ja kuvista. Pärjäile 🙂

    -Aridani

  11. Hei Jukka

    Seurasin matkaasi Australiasta asti. Se on ollut uskomaton taivallus halki maiden, mantereiden ja erilaisten kulttuurien. Siinä on ollut monia hienoja ja myös vaarallisia hetkiä. Tapasi kertoa kokemuksistasi on ollut hyvin elämän makuista, itse asiassa sinulla on nuoresta iästäsi huolimatta mieletön määrä kokemuksia maailmalta ja kontakteja valtavaan määrään ihmisiä.

    Matka ei toteutunut ihan sellaisena kuin vuosia sitten uumoilit, mutta milloin niin elämässä kävisi. Sillä on aina yllätyksiä varalla. Perustavoitteesi oli kuitenkin kulkea pyörällä maailman ympäri. Sen teit ja komeasti. Minusta matkasi ei jäänyt kesken vaan oli upea maailmanympäripyöräily. Olet siis yksi harvoista, joka on siihen pystynyt.

    Uskon että löydät itsestäsi voiman, jolla kuljet läpi myös vaikeutesi. Olet osoittanut tuon voiman olemassaolon sitkeydelläsi ja kyvylläsi sopeutua hyvin erilaisten ihmisten keskuuteen.

    Toivotan sinulle kaikkea hyvää elämän taipaleella.

  12. Kiitos kirjoituksistasi, olen seurannut niitä parin vuoden ajan. Olet iältäsi nuori, mutta taidat olla vanha sielu. Toivon, että saisit nukuttua yösi.

  13. Antautumisessasi piilee ehkä elämänilon viisaus kokonaisuudessaan.
    Kiitos ”sadgurulle”, joka opettaa hiljaisuudella.
    Ikävä yhdessäoloa, syö läsnäoloa, vaikkakaan ei valtaa koko olemusta. Sille antautuu hymyilevä.

    Kiitos, voisi olla nöyryytys, eikä koskaan muuta kuin tyhjä sana, mutta kun en koskettamaan juuri nyt yllä.

    nuku hyvin

  14. hei!

    Hetken tarkoitus on minulle pieni, ohimenevä yhtäaikainen tunne tyhjyyttä ja täyttymystä. Että ei muka olisikaan, mutta olisikin todella vahvasti, juuri siinä, ja ymmärtäisi juuri sen hetken suuruuden, ilman selityksiä ja selittelyä. Joskus löydän ja tavoitan, joskus en löydäkään. Miten sitten tavoitankaan tämän? siitä ei minulla ole aavistustakaan.

    Etsin pieniä asioita, viitteitä oletetusta paremmasta ja utelias kun olen, vastauksia siihen, ovatko asiat juuri tai läheskään niin kuin minulle kerrottiin tai kuten luulin. Ja näin rämmin elämääni eteenpäin. Minun matkani ja hetkeni ovat kovin mitättömiä, mutta uskon, että niillä on aivan sama tarkoitus kuin kaltaisillasi, joiden mittakaava elämän avaruudessa on jotain aivan muuta. Minä vain pelkään kaikkea enemmän kuin sinä. Pelkään että joku päivä pelkoni ottaa vallan ja lopettaa minut kokonaan viimeisenä lauseenaan: ”ole tyytyväinen siihen mitä sinulla on, äläkä tavoittele muuta vaan pysähdy lopullisesti, rauhoitu”. Siksipä, vaikka sitten ilman minkäänlaista tavoitetta ja määränpäätä, mieluummin kuin paikallaan ollen, otan seuraavan hetken vastaan pyöräni satulasssa. Se on minulle mitättömän arkeni ja keskinkertaisen taaperrukseni keskellä oiva illuusio pelottomuudesta ja hetken suuruudesta pohjautuen kuitenkin samaan asiaan eli juuri pelokkuuteeni ja pienuuteeni.

    Lepäile Jukka ja kerää voimia. Seuraava eteppisi (mikä se sitten onkaan) on uskoakseni vielä edellistäkin vaativampi. Jos nimittäin rohkenet todella ottaa senkin vastaan sellaisenaan mutta kuitenkin ilman, että tyydyt siihen valtavaan kokemukseen, mitä sinulla jo on.

    terveisin juha

  15. sorry, toi edellinen lipsahti,…..omituinen nettimaailma täällä thaimassa….joo , Hat Yaissa tapasin jonkun suomalaisen joka oli tavannut sinut aikoinaan matkallasi Malesiaan…mut, anyway hieno homma kaikenkaikkiaan! jäämme odottelemaan joskus etelä-amerikan matkaa…..:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *